Radalla
Urheiluautot on tehty
ajettaviksi. Yksi haaveilee tehokkaasta autosta ja Saksan rajoittamattomista autobaanoista
ja toinen haaveilee Välimeren Alppien serpentiiniteistä. Teistä, missä pääsee
ulosmittaamaan auton tehoja ja kokemaan todellista vauhtia ja adrenaliinin sykettä
veressä. On kuitenkin vieläkin parempi tapa kokea tuo nuo tunteet, nimittäin
aidolla moottoriradalla. Vaikka vauhti ei autobaananopeuksiin – varsinkaan Suomen
radoilla – nousekaan, on radalla ajaminen hieno ja opettava kokemus. Sekä
koukuttava.
Liikenteessä olemme kaikki törmänneet kaahareihin, jotka
kuvittelevat olevan koviakin kuskeja ja vähät välittävät muista tiellä
liikkujista. Uskallan väittää, että näistä ”teiden sankareista” ei juurikaan
kukaan ole käynyt moottoriradalla ajamassa oikeasti kovaa ja hakemassa omia
rajojaan. Perustan väitteeni siihen, että kun moottoriradalla on käynyt
ajamassa, ymmärtää nopeasti, että a) on oikeasti olemassa minua todella paljon
nopeampia kuljettajia ja b) liikenteessä ”kilpaa” ajaminen on erittäin
lapsellista ja ennen kaikkea osaamatonta toimintaa.
Moottoriradalle voi mennä monellakin eri tavalla. Suurimmalla
osalla radoista on avoimia sessioita, joihin pääsee kuka vain ajamaan maksua
vastaan. Radan voi myös vuokrata aika kohtuuhinnalla itselle jos saa kerättyä
tarpeeksi autoja mukaan. Mielestäni paras tapa tutustua rata-ajoon on kuitenkin
organisoidusti jonkin autokerhon-tai klubin kautta. Kuten aiemmassa
postauksessani uudesta Boxsterista mainitsin, on minulla osaomistus vuoden 2006
Boxster ässään. Boxsterin myötä tulin myös liittyneeksi Porsche Club Finlandiin
(PCF), jonka ansiokas ja monipuolinen toiminta tarjoaa myös mahdollisuuden
osallistua kohtuuhinnalla PCF ratapäiville. Nämä erittäin hyvin organisoidut
tapahtumat lähtevät ensi sijassa siitä, että ajaminen on turvallista ja kaikki
palaavat kotiin auto samassa kunnossa kuin lähtiessä. Ajosessiot jaetaan kolmeen
ryhmään: tottuneet rata-ajajat L3, tottumattomat rata-ajajat L2 ja
ensikertalaiset L1. L3 ryhmään voi päästä vasta ohjaajan hyväksynnällä. Tämä
varmistaa, että session aikana ajavat suhteellisen samantasoiset kuskit ja
suunnilleen saman suorituskyvyn omaavat autot. Ennen ratapäivän alkua
katsastetaan autot, mitataan melutasot ja pidetään kuskien kokous, missä
käydään tarkasti läpi säännöt. Varsinkin ensimmäisellä kerralla kun perhoset
pyörivät vatsassa, on näiden sääntöjen läpikäyminen tärkeää ja jopa hieman
rauhoittavaa. Sooloilijat liputetaan pois radalta nopeasti. Usein vielä L2 ja
L1 ryhmissä on mahdollisuus saada PCF:n ohjaaja kyytiin kertomaan ajolinjat ja
jarrutuspaikat. Tällaiseen ei yleensä koskaan ole mahdollisuutta
organisoimattomilla ratapäivillä ja siksi olen erittäin suuri PCF-ratapäivien
kannattaja ja vastaavien tilaisuuksien puolestapuhuja.
Ensikertalaiselle on paljon oppimista jo ennen kuin auto on
edes radalla. Suurin osa – mukaan lukien allekirjoittanut – menee radalla ilman
sen kummempaa valmistautumista. Nopeasti kuitenkin oppii eri asioita, joilla on
huima vaikutus auton käyttäytymiseen ja siten kierrosaikaan: renkaanpaineet
nousevat renkaiden kuumetessa todella paljon aiheuttaen pidon heikkenemistä,
erilaiset säädöt ohjauskulmissa ja/tai cambereissa kuluttavat rengasta joko
ulko-tai sisäreunoilta ja vaikuttavat käyttäytymiseen mutkissa erittäin paljon
jne.
Ajolinjojen valinnoissa kannattaa kuunnella ammattilaisia.
Suurin osa ajaa alussa liian aikaisin mutkaan sisään, jolloin ulostulo käy taas
liian tiukaksi. Samoin on jarrutuksien laita. Liian myöhäiset jarrutukset
syövät vauhdin mutkassa täysin ja ulostulonopeus on pilalla. Oma kokemukseni
on, että usein nopein kierros on sellainen, jossa autoa ei tarvitse pakottaa ja
joka ei välttämättä tunnu kovin nopealta kierrokselta. Vähän samaan tyyliin
kuin Alain Prost ajoi aikanaan: pehmeästi pyöreillä linjoilla ja eleettömän
kovaa.
Rata-ajon suola on tietysti se, että muitakin on samaan
aikaan radalla. Vaikka PCF-ratapäivillä on kivanajaminen kielletty, on oman
vauhdin mittaaminen muihin tietysti luonnollista ja tärkeää. Ohittaa saa vain
suoralla kun edellä ajava antaa luvan näyttämällä vilkkua, mutta olen itsekin
ajanut leikkimielisiä ”kisoja” toisten autojen kanssa. Tämä on erittäin
hauskaa varsinkin silloin, kun toinen auto on samantasoinen nopeudeltaan. Jos jää
jalkoihin niin ei voi ainakaan autoa syyttää, olkoonkin, että renkaat ja jarrut
vaikuttavat tietysti erittäin paljon ajosuoritukseen.
Kun on saanut ajamisen rytmistä kiinni ja kierrosajat
paranevat, alkaa yksi epämiellyttävä seikka iskemään takaraivoon. Nimittäin
peileihin ilmestyvät Cayman GT4, 911 GT3, 911 Turbo, 911 GT3 RS ja muutkin
modernit ja nopeat Porschet. Teet mitä tahansa, niin roolisi ei muutu: helppo välipala.
Ei auta kuin odottaa, että saa kiinni toisen Boxsterin tai jonkin vanhemman ”nepanepan”,
joiden ohittamisella voi parantaa taas hetkeksi itsetuntoaan. Tarina kertoo
myös, että 958 Cayenne Turbollakin voi perus 911 ja Boxsteria nöyryyttää. Tiedä
häntä...
Tästä pääsemmekin sitten rata-ajamisen kustannuksiin. Itse ajaminen ei varsinkaan klubin kautta maksa juuri mitään, 50-60 euroa koko päivä. Automme Michelin Pilot Sport 2 renkaat kestivät neljä ratapäivää, jonka jälkeen ne oli vaihdettava. Jarrupalat kestivät kolme ratapäivää. Välisumma 1600 euroa. Bensaa palaa paljon, yhteen ratapäivään menee käytännössä kolme tankillista (kaksi radalla, riippuen tietty sijainnista) eli 250 euroa. Nämä siis suorat kustannukset.
Seuraavaksi pitäisi saada nipistettyä muutama sekunti pois kierrosajasta. 1-2 sekuntia lähtee ns. semi slicks renkailla kuten esim Michelin Pilot Sport Cup 2. Setti maksaa n. 1300 euroa ja kuluu erittäin nopeasti pehmeän seoksen takia. Ohjauskulmat ja camberien säätö menee 300 eurolla. Short shift vaihteisto asennettuna tekee 700 euroa. Sport-pakoputkisto (Techart) antaa sen 10 hv enemmän, 1600 euroa. Vielä kun vaihtaa IPD plenumin eli tehokkaamman ilman sisäänoton, josta saa 25 hv lisää ja maksaa 1500 euroa, saadaan ensi kauden ratabudjetti: 4200 euroa ilman bensoja ym juoksevia kuluja.
Tai sitten hankitaan tehokkaampi auto: Porsche 997 Turbo 85.000 tai 997 GT3 130.000 eurosta ylöspäin. No, välivaiheeseen käynee myös 997 Carrera S 55.000 euroa. Tämä on siis se paha ja koukuttava vaikutus, jonka radalla ajaminen aiheuttaa. Mutta olen kuullut, että kalliimpiakin harrastuksia on olemassa...
